Etelä-Karjalan Yhdistykset ry perustettiin lähes kymmenen vuotta sitten edistämään maakuntamme yhdistysten ja järjestöjen asiaa. Yhtenä isona kulmakivenä keskusteluissa oli esillä järjestöjen yhteinen talo ja sen tavoitteen toteuttamista on edistetty ja välillä liu’uttu taaksepäin.
Olemme kuulleet jo jonkin aikaa järjestökentän kapenevasta rahoitustilanteesta ja vaikuttaa siltä, että näissä puheissa on perää. Me eteväkarjalaiset yhdistykset ja järjestöt olemme tulevaisuuteen rohkeasti kurottavia toimijoita. Yksi vastaus mahdollisesti hupeneviin resursseihin voisi olla EKY ry:n perustamiseen johtanut idea kolmannen sektorin yhteisestä toimitilasta – Pilvilinnaksikin sitä on kutsuttu. Yhdistyslähtöinen kysely kiinnostuksesta Järjestöjen taloon on tehty vuonna 2016 ja aika on kypsä tehdä uusi kysely. EKY ry:n hallituksen jäsen ja Heikintalon konkari Lasse Koivumäki on laatinut oheisen linkin takaa aukeavan kyselyn. Toivomme, että mahdollisimman moni siihen vastaa. Myös ne yhdistykset, joilla tila-asiat ovat hyvällä mallilla. Jaettu tila on myös erinomainen mahdollisuus kehittää yhteistä toimintaa ja säästää kuluissa.
Ja eikun vastaamaan!
https://pokka.kukunori.fi/heikintalo/dcc3b03c-1c61-4f11-b4aa-62387bbf0c16
EKY ry:n hallituksen puolesta
Ilkka Kuukka